PEURANIEMEN HUVILA

Kajaanin kaupungin rahatoimikamari teki 22.4.1911 vuokrasopimuksen piirilääkäri Alexis Arvelinin kanssa huvilapaikan vuokraamisesta viideksikymmeneksi vuodeksi. Vuokra-aika alkoi 4.5.1908 (Kajaanin kaupungin valtuusmiesten päätöksestä alkaen).

Tohtori Karl Alexis Arvelin hoiti piirilääkärin virkaa Kajaanissa 1902-1920/21. Hänen toimestaan rakennettiin alueelle huvila, jota on luonnehdittu tyyliltään terijokelaiseksi. Käytettävissä olleista asiakirjoista ei käy selville mainittu terijokisuus. Ajankohta lienee 1910-luku.

Kaupan kautta vuokrasopimus siirtynyt 4.11.1917 A. Ahlström Osakeyhtiölle.

Kajaanin Puutavara Oy:n johtokunta päätti kesäkuussa 1920 ostaa huvilan.

Uusi vuokrasopimus tehty Kajaani Oy:n (ent. Kajaanin Puutavara Oy) kanssa vuonna 1956.

Kajaani Oy.n käytössä huvila oli aluksen yhtiön toimitusjohtajan vuorineuvos V.A Kotilaisen kesähuvilana (mahdollisesti lyhyen aikaa asuntonakin) ja vuodesta 1923 lähtien virkailijoiden kesäviettopaikkana. Myöhemmin se oli kahden perheen työsuhdeasuntona ja sosiaalineuvos Pentikäisen toimesta se muutettiin yhtiön eläkeläisten asuntolaksi vuonna 1955, jollaisena se toimi vuoteen 1979 saakka.
Huvila on tiettävästi siirtynyt kesällä 1981 yksityisen kajaanilaisen omistukseen.
Nykyinen omistaja on Anne Oikarinen.

Lausuntonaan Peuraniemen huvilarakennuksen kulttuurihistoriallisesta arvosta Kainuun Museo toteaa seuraavaa:

Peuraniemen huvila on esimerkki Kajaanissa jo suhteellisen harvinaiseksi käyneestä vuosisadan alun huvila-arkkitehtuurista. Käytettävissä olevien niukkojen tietojen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että joitakin mainitun aikakauden huviloita on vielä jäljellä.

Huvilarakennuksella on mielenkiintoinen historiallinen arvo osana Kainuun keskeistä teollisuushistoriaa, jossa se edustaa Kajaani Oy:n harjoittamaa sosiaalista toimintaa runsaan puolen vuosisadan ajan. Sitä kautta se on osa sitä laajaa maisemakokonaisuutta, joka on vähittäin syntynyt Kajaaninjoen rannoille Tihisenniemelle ja sen läheisyyteen vuodesta 1906 alkaen.