(kuvaa klikkaamalla lisätietoa Peuraniemi-huvilasta)

Asumme Kajaanissa Peuraniemi-nimisessä vanhassa huvilassa. Koiraharrastus on koko perheemme yhteinen harrastus. Jos meitä ei kesäviikonloppuisin löydä koiranäyttelyistä kehän reunalta, olemme todennäköisesti veneilemässä. Aina kun aika ja sää antavat myöten, pakkaamme tavarat ja lähdemme seikkailemaan pitkin Oulunjärveä ja etenkin kohti Ärjän saarta..

Minä, Anne, sain ensimmäisen koirani vuonna 1983, joka oli rodultaan airedalenterrieri ja nimeltään Ransu. Harrastin sen kanssa palveluskoirien tottelevaisuuskoulutusta. Kokemusta eri roduista on karttunut vuosien myötä, sillä perheeseemme on kuulunut kääpiösnautsereiden lisäksi mm. tanskandoggeja, rottweiler, kiinanharjakoira, italianajokoira, englanninvinttikoira sekä basenji.

Kari harrastaa metsästystä ja sitä kautta hänellä on kokemusta metsästyskoirista. Lopulta omakin intoni alkoi metsästystä kohden kasvaa, ja tätä nykyä myös minulla itselläni on metsästyskortti. Tämän seurauksena syksyt meneekin melko paljon niin lintu- kuin hirvimetsällä, ja niin Suomen kuin Ruotsin puolellakin, jossa kiikarissa on ollut myös villisiat.

Tyttäremme Sanni ja Aino ovat kasvaneet koirien keskellä. Näyttelykehissä pyörimisen hoitaakin tänä päivänä pääosin Sanni, jonka nimissä kennelnimikin puoliksi on. Setäni Hessu asuu myös Peuraniemessä ja kanootti- ja vaellusreissujen lisäksi myös hän osallistuu koiriemme lenkitykseen yms. perushoitoon.

Tällä hetkellä perheeseemme kuuluu yhteensä 11 koiraa. Kääpiösnautsereita niistä on 4, pippuri & suola Anna, sekä musta-hopeat Mari, Maura ja Macy. Sen lisäksi meillä pihaa vahtii ja ulkokoiran virkaa ja näinollen "yövuoroa" hoitavat jämtlanninpystykorvat Arsi ja Leena. Lisäksi maskotteina hyörivät apinapinserit Irmeli ja Anita, karkeakarvainen kääpiömäyräkoira Ullamaija ja karkeakarvaiset italianajokoirat Lilja ja Kielo.

Ensimmäisen kääpiösnautserin hankimme Karin kanssa vuonna 1991. Olin ihastunut ensin kääpiösnautsereiden viehättävään ulkonäköön ja kun tutustuin sen pippuriseen luonteeseen, olin lopullisesti myyty. Enkä ole valintaani koskaan katunut. Se oli Wilhellmiinan Hanne-Loore, kotoisemmin Irmeli, josta tuli kennelimme kantanarttu. Näyttelykärpänen oli puraissut meitä jo tanskandoggien kanssa, joten oli selvää, että harrastus jatkui myös käppänän kanssa.

Kennelimme olemme nimenneet ensimmäisen tanskandoggimme kutsumanimen mukaan. Ensimmäiset Juliuksen koirat syntyivät 1992. Meidän pentueemme kasvavat keskellä perheemme normaalia arkea. Pennut ovatkin sen ansiosta tottuneita kodin ääniin ja lapsiin.

Jottei kotona oleva lauma kasvaisi liian suureksi, olemme antaneet jonkin verran kasvattejamme sijoituskoteihin, näin myös ne voivat elää normaalia perhe-elämää. Koirankasvatuksessa pelkkä "näyttelykoira" ei ole meille pääasia. Onhan toki mukavaa jos kasvatit menestyvät myös näyttelyissä, mutta suurimman osan elämästään ne ovat jonkun ihmisen tai perheen rakastamia koiria. Siksi juuri mielestämme luonne ja terveys ovat pääasia. On todella palkitsevaa kun pennunomistajat soittelevat ja kertovat mitä kaikkea kivaa heidän kullannuppunsa on tehnyt: on oltu mökkeilemässä tai uimassa. Myös kaikista arjen pikku tapahtumista, kuten pureskelluista kengistä ja varastetuista kahvileivistä, on mukava kuulla.

Olemme todella paljon tekemisissä kasvattiemme kanssa. Yritämme olla avuksi aina kun on mahdollista, meille voi soittaa vaikka yöllä, jos tulee jokin hätä. Varsinkin koiranelämän alkutaipaleella omistajilla on usein paljon kysymyksiä ihan arkisistakin asioista, tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa. Olen ehdottomasti sitä mieltä että kasvattajan vastuu ei lopu siihen kun pentu lähtee uuteen kotiin. Trimmaamme myös itse kasvattimme Juliuksen Eläinhotellissa, teemme senkin yhdessä koko perheen voimin.

Emme koskaan pakota tai painosta ihmisiä käyttämään koiriaan näyttelyissä. Jos koira näyttää meistä lupaavalta, kerromme sen omistajalle ja monesti omistajatkin innostuvat näyttelyistä. Asumme melkoisen pohjoisessa joten näyttelyihin on monestikin pitkä matka. Usein koiranomistaja ei itse viitsi lähteä kovin kauas, mutta me kyllä lähdemme ja tarvittaessa tarjoamme kyytiä niin koiralle kuin omistajallekin.

Varmasti yksi arvokkaimmista palkinnoista uutterasta kasvatus- ja näyttelyharrastuksesta on Suomen Kennelliiton joulukuussa 2000 kennelillemme pippuri & suola kääpiösnautsereille myöntämä Vuolasvirta-palkinto nro 455, ja vuoden 2013 lopussa samanlainen myönnettiin myös musta-hopean värisille kääpiösnautsereillemme. Olemme saaneet tästä harrastuksesta paljon uusia ystäviä ja todella tyytyväisiä yhden, kahden tai jopa kolmen pikku Juliuksen omistajia. On ihanaa kasvattaa niin iloista, tervettä ja kaunista rotua kuin kääpiösnautseri.